Tuukan pyynnöstä kuvia Turkish Airlinesin illallisesta. Ensimmäisessä minun lakto-ovoversio: kohtuullisen hyviä pastatyynyjä ja mauttomia "grillikasviksia". Plussaa oikeista aterimista ja voista. Toisessa Sämyn naudanlihapasta.
Lento Istanbulista Bankgokiin lähti suht ajallaan puolen yön maissa. Pikkuneiti oli yllättävän pirteä ja katseli piirrettyjä klo 0.30 asti, jonka jälkeen ilmoitti, että nyt nukkumaan. Laitoimme Stellan väliimme penkilleen köllölleen ja tyttö nukahtikin oitis. Vähän levottomasti neiti kyllä nukkui, heräili välillä ja itkeskelikin. Itse katselin Black Swan -elokuvan ja yritin sitten nukkua. Jalat olivat niin levottomat, että nukkumisesta ei tullut mitään, joten katsoin toisenkin leffan silmät ristissä. Stella nukkui aamusta rauhallisesti ja heräsi vasta kun kone oli lähestulkoon laskuliu'ussa.
Bangkokin lentokenttä osoittautui todella toimivaksi ja siistiksi. Passintarkastusjonossa pääsimme ensin priority-jonoon, jonne muutkin lapsiperheet ohjattiin. Ja siitä pääsimme vielä thaimaalaisten luukulle, kun siellä oli tilaa. Laukut tulivat suit sait, Eurot tuli vaihdettua Bahteiksi ja opasteiden mukaan löysimme taksijonoon. Hyppäsimme taksiin ja reilun puolen tunnin ajon jälkeen kaarsimme Jasmine Resortin pihaan. Sämy oli ottanut meille hulppean huoneen, tai oikeastaan huoneiston. Olohuone, keittonurkkaus, makuuhuone, kylpyhuone ja erillinen wc. Mahdumme olemaan :) Huone sijaitsee 14. kerroksessa joten maisemat ovat hienot. Hotelli on todella rauhallinen, mikä vähän ihmetyttää, kun sijainti on todella hyvä ja hotelli suorastaan luxusta.
Huonepalvelu toi meille todella maukkaat thai-ateriat huoneeseen, jonka jälkeen olisi päiväunet maittaneet. Mutta koska lupaukset on pidettävä, vaihdoimme uikkarit yllemme ja lähdimme etsimään uima-allasta. Löysimmekin ulkouima-altaan, jossa oli lastenallas sekä aikuisten allas. Stella riemuitsi altaaseen hyppimisestä ja kieltämättä oli mukava vaan olla ja relata. Sisältä löysimme poreallasosaston, joka sekin oli yksityiskäytössämme.
Illalla kävimme pikaisella kävelyllä ja haimme pientä iltapalaa. Stella oli aivan poikki, joten hän nukahti klo 19 maissa sohvalle piirrettyjä katsellen. Nostin neidin sänkyyn nukkumaan ja itsekin painuimme pehkuihin puoli kahdeksan maissa. Stella heräsi klo 23.30 ja oli aivan pirteä. Noh, ei muuta kuin ylös, muumit pyörimään ja leikit käyntiin. Sämy jäi leikkimään neidin kanssa ja minä vetäydyin makuuhuoneeseen lukemaan ja odottamaan uutta unta. Klo 02 nukahdin ja klo 03 Stella ja Sämy tulivat takaisin nukkumaan.
Aamulla heräsimme klo 8 jälkeen ja mainion aamupalan jälkeen kävelimme hotellin edustalla olevalle Sky Train-asemalle ja hyppäsimme autokaistojen yläpuolella olevalla sillalla kulkevaan junaan. Kuvassa Sky Trainin reittikartta.
Tavoitteenamme oli löytää ostoskeskus josta löytäisimme Stella rattaat. Unohdimme rattaat kotiin, eikä tyttö jaksa kävellä pitkiä matkoja, eikä häntä myöskään jaksa kantaa, joten rattaat oli hankittava. Hakusessa oli myös uusi uninalle, joka sekin unohtui kotiin. Valtaisasta ostoskeskuksesta löysimme tavaratalon ja sieltä leluosaston. Stella heti bongasi suht pienen pinkin nallen, joka sitten jäikin tytön kainaloon. Myös rattaat löytyivät, joten nyt matkanteko on helpompaa.
Ajattelimme käydä paikallisessa merimaailmassa, mutta lippujen hinnat olivat aivan järjettömät! Vuoden 2009 matkaoppaamme mukaan liput kustansivat kaksi vuotta sitten 350 Baht, ja nyt ne olivat 900 Baht. Stellastakin olisi joutunut maksamaan 700 Baht, eli yhteensä 2500 Baht, eli yli 60 euroa!
Tänään aiomme mennä ajoissa nukkumaan sillä aamulla on aikainen herätys. Aamupalan jälkeen ajamme taksilla läheiselle Eastern Terminal'lle ja hyppäämme bussiin klo 07. 300 km matka rannikolle vie ilmeisesti n. 5 h, joten parempi lähteä ajoissa liikenteeseen.
Kaikki hyvin siis täällä. Lähetämme auringonpaistetta ja lämpöä sinne kotiin <3
-SsSx-
Hei vaan reissaajat!
VastaaPoistaIhana aloitus ja iloisia kuvia:) On tää vaan niin hienoa, että täällä voidaan seurata teidän etenemistä ja olotiloja.
Meilläpäin pakkaset senkun paukkuu, joten ajatuksissaan on kiva olla siellä lämpöisessä.
Hei kaikki
VastaaPoistaHyvin näyttää matka alkaneen, jatkakaa samaan malliin.
Hei Koko porukka!
VastaaPoistaVarsin mukavalta näyttää Teidän lomanne. Ihan olis mukava päästä lämpimään lomailemaan. Kävin uimassa Kuusijärvellä ilma 5 ja vesi vähän vähemmän. Oli mukavan piristävää. Nauttikaa lämmöstä koko porukka.
T. Maaret
No kas.. te olettekin jo lähteneet reizzaamaan!
VastaaPoistaYritetään seurata blogia nojatuoli-periaatteella. :]
Hyvää reissua koko porukalle!
-Masa
ISO Moi matkaajat!
VastaaPoistaHyvinhän tuo reissunne näkyy alkaneen, vaikka rattaat ja nalle jäikin matkasta.
Stellakin näkyy olevan ihan innoissaan, kun pääsee lämpöiseen veteen pulikoimaan.
Muistakaa vaan riittävä suojaus auringolta, ettei pieni matkaaja saa liikaa aurinkoa.
Täällä mökkitalkkari hoitaa lämmityksen ja kiinteistön huollon.
Nautinnollista lomaa koko popoolle.